Eduskunnan viikko

Perjantai 9.2.2018


Timon viikkokirje 9.2.2018

Valtiopäivät avattiin juhlallisin menoin tällä viikolla, ja eduskuntatyö on pyörähtänyt toden teolla käyntiin. Eduskunnan kevät tulee olemaan työntäyteinen. Kysymykset pyörivät edelleen talouden, työllisyyden ja palveluiden turvaamisen ympärillä. Tiivistetysti sanottuna hallituksen on jatkettava myönteisellä talous- ja työllisyyslinjalla ja vietävä sote- ja maakuntauudistus mukisematta maaliin.

Maanantaina kokoontunut Keskustan eduskuntaryhmä valitsi kansanedustaja Antti Kaikkosen jatkamaan keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Euroopan parlamenttiin siirtyvän ensimmäisen varapuheenjohtajan Elsi Kataisen tilalle valittiin kansanedustaja Mirja Vehkaperä. Markus Lohi jatkaa eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana.